Ollaan kuten Teuvo

Ja nyt en puhu hakkaraisista tai lomaneista, vaan Tegevistä, Teuvo-hevosestani. Havahduin siihen, että meillä olisi Teuvon elämänasenteesta ja periaatteista paljon opittavaa. Sallinette, että kerron hieman Teuvosta.

Teuvo on rento tyyppi. Se ei käytä ylimääräistä energiaa säätämiseen, vaan syö ja torkkuu aina kun mahdollista. Se syö kaikkea, paitsi homeista heinää, hassunmakuisia heppanameja ja ulkomaisia omenoita. Teuvo tykkää myös mansikkasiideristä. Töitä se tekee mukisematta ja hyvällä moraalilla, mutta ei kuitenkaan mitään ylimääräistä. Koska miksi pitäisi? Metsässä siitä on mukava samoilla, joskus vähän polun ulkopuolellakin. Siellä rentoutuu ja virkistyy. Joskus Teuvo oikein tosissaan innostuu, ja silloin se innostuu täysillä, vetää joskus jopa vähän överiksi. Mutta aika harvoin kuitenkin, eikä niin että siitä koituisi kenellekään mitään vahinkoa. No, ehkä kerran yhdelle tarhan aidalle.

Teuvo tykkää muista hevosista, etenkin ruunista. Tammoja se ei oikein ymmärrä, ihme vinkujadiivoja. Pasi on Teuvon paras ystävä. Kun ne ensimmäistä kertaa laitettiin kentälle tutustumaan toisiinsa, ne nuuhkivat vähän, piehtaroivat yksissä tuumin ja aloittivat riimuleikit. Mitäpä sitä sen kummempaa keuhkoamaan, kun toinen on todettu hyväksi tyypiksi. Joskus Teuvolle ja Pasille tulee riitaa ja sitten murjotetaan ilta, mutta seuraavana päivänä voidaan taas syödä samasta heinäkasasta, koska vaikka se toinen onkin joskus rasittava, se on kuitenkin ystävä.

Muihin hevosiin Teuvo tutustuu aina mielellään, nuuhkii innostuneena eikä koskaan vingu tai nosta etujalkaa ensimmäisenä. Jos joku tamma kiroilee sille aidan takaa kun syöjätär, tai yrittää vähän potkaista maastossa, Teuvo ei välitä. Ehkä se ei edes tajua, että jollain oli joku negaatio päällä. Teuvo pärjää myös yksin, silloin kun muita on maisemissa. Sille on ok, että muut hevoset laiduntavat jossain kauempana, tai että maastossa letka loittonee. Kunhan muut eivät häviä näkyvistä, sitten tulee vähän hätä. Iholla ei tarvitse koko ajan olla, kun tietää, että kaverit ovat pienen kirmaamisen päässä.

Teuvo ei haasta riitaa. Jos Teuvo haluaa syödä ja Pasi haluaa leikkiä, sitten leikitään ja yritetään syödä vähän kaikissa mahdollisissa väleissä. Teuvo sietää paljon härkkimistä ja häsäämistä muilta, mutta jos siltä menee hermo, se poistuu paikalta. Jos toinen vaan tulee iholle ja Teuvoa ei just nyt yhtään kiinnosta, se mulkoilee ja sanoo nätisti että meetkö jooko muualle. Jos sekään ei auta ja tilanteesta ei pääse pois, sitten se hermostuu ja kertoo mielipiteensä niin napakasti, että kaveri ihan todella tajuaa. Tässä voi toiseen vähän sattua, mutta Teuvo ei jää riitelemään, vaan häipyy paikalta jos toinen antaa asian olla.

Teuvo on aika hyvä tyyppi.

Näillä mietteillä elämässä eteenpäin, Emmi ja Teuvo

Artikkelikuvassa Teuvo ja Pasi. Tunnin olivat erossa niin piti heti ottaa menetetty yhteinen aika takaisin.

Teuvo lepuuttaa päätä

Mitä tuijotat? Mä lepuutan mun päätä ja Pasin satula on just sopiva tuki.

 

Kuormasta syömättömyyden jalo taito

Olisi varmaan henkisesti helpompaa myydä muttereita. Minulla ei ole minkäänlaista intohimoa, jos ei erityistä inhoakaan, muttereita kohtaan. Sen sijaan hevosista pidän todella paljon, samoin kauniista ja hauskoista esineistä sisustuksessa ja jokapäiväisessä käytössä.

Voitte siis kuvitella, että uusien tavaroiden saapuminen myytäväksi on yleensä pieni itsekurin kehittämisen paikka. Jos ylipäätään vingahtelisin silkasta innosta, viimeisen reilun viikon aikana olisin vingahdellut jo neljä kertaa postipakettia auki repiessäni. Tuli sisustuslaatikoita, kengitysnaulakoruja, satumaisia joulukortteja ja rautalankahevosia. Pääni sisällä poukkoilevat iiihhh- ja oooohh-henkäykset samalla kun haluan pitää kaikki tavarat itse. Koska tämä kuitenkin on melko huono idea yrityksen elinkelpoisuuden kannalta, joudun käymään itseni kanssa toistuvia keskusteluja aiheista ”kaikkein hienoimmat jutut pitää jättää asiakkaille”, ”ihmisen tarvitsemien tablettisuojien määrä on rajallinen” ja ”tuo koru on ihana mutta ei taatusti sovi minulle”, joitain mainitakseni. Esitän kyllä hyviä vasta-argumentteja itselleni, mutta sanoisin silti järkevän minän olevan vielä voitolla tässä asiassa.

Joskus harvoin tulee kuitenkin hairahdus ja päädyn syömään kuormasta. Pari päivää sitten tämä kävi lähes vahingossa. Tapahtumaa edelsi muutaman sekunnin henkilökohtainen raivonpuuska koskien keittiön pöydällä levällään olevia kyniä, teippejä, pusseja, post-it-lappuja, esitteitä, käyntikortteja, niittejä, tarroja ja kumilankoja. Siispä tempaisin verkkokaupan varastosta (eli olohuoneen säilytyslaatikosta) yhden A.V. Thingsin vanhoista pihattolaudoista ja varusteista tehdyn sisustuslaatikon, ja viskelin pöydän tavarat sinne. Hetken lopputulosta katseltuani totesin, että tämä oli varsin perusteltu hankinta yritykselleni. Nyt sillä on säilytyspaikka kaikelle tarpeelliselle tilpehöörille, ja minä saan katsella hienoa laatikkoa myös työn ulkopuolella. Win-win, sanoisin!

Emmi, innosta vingahdellen

Niitä vasta-argumentteja, jos joku haluaa lainata:
”Paitsi tämä laukku.”
”Mutta kun Passionate Kemp <3.”
”Pistetään sopimaan.”

P.S. Tuotteiden oma käyttö huomioidaan yrityksen verotuksessa tuottona, kivoja tavaroita ei siis noin vain saa ”omia” yritykseltä itselleen tai kavereilleen ilmaiseksi. Tämä selvennyksenä asiaan perehtymättömille :).